Ilmastoaktivismi edellyttää alttiiksi asettumista

Julkaistu: 8.2.2022

Teksti: Anni Turunen

Helmikuussa 2020 istuin pitkän linjan ympäristöaktivistin kotona. Keskustelimme aktivismista, kansalaisuudesta ja ilmastonmuutoksesta. Käynnissä oli väitöstutkimukseni aineistonkeruun ensimmäiset haastattelut. Haastateltava oli juuri pohtinut nykyistä ilmastoaktivismia suhteessa omaan, pitkään kokemukseensa. Hän kuvaili nykyistä liikehdintää ”hyväksi merkiksi”, mutta toistaiseksi ”kovin heikoksi”, jotta sillä olisi tarvittavaa vaikutusta Suomen ilmastopolitiikan suuntaan.

Kysyin haastateltavalta, minkä hän arvelee olevan syynä sille, että radikaalimpi, ja hänen mielestään myös tehokkaampi, ilmastoaktivismi Suomesta vielä uupuu.

“se alttiiks asettuminen, se on vaikeempaa — näihin asioihin pureutuminen laajemmin ja vaikuttavammin edellyttää kyllä alttiiks asettumista”

Haastateltava viittasi alttiiksi asettumisella riskiin joutua esimerkiksi asioista eri mieltä olevien häirinnän kohteeksi. Konkreettisia sosiaalisia tai taloudellisia haittoja tärkeämmäksi hän kuitenkin nosti tunteet: Kuinka ihminen pystyy ottamaan vastaan ja käsittelemään tunteet, jotka syntyvät, kun hän toimii arvojensa ja oman moraalinsa mukaisesti, mutta ehkä itselleenkin jännittävällä ja monen kyseenalaistamalla tavalla. 

Haastattelun jälkeen ilmastoliike Elokapinan toiminta on herättänyt runsaasti julkista keskustelua aktivismista ilmastopolitiikan keinona. Moni on epäillyt ilmastoaktivismin kääntyvän itseään vastaan aiheuttaessaan ihmisissä vastustusta. Aktivistien toimintaa on sosiaalisessa mediassa arvosteltu kovinkin sanankääntein, ja osa heistä on joutunut tekemisiin poliisin kanssa. Elokapinan aktiivit ovat asettaneet itsensä alttiiksi, mutta mikä on saanut heidät tekemään näin? 

Elokapina tarjoaa osallistujille tarpeeksi “järeää” kansalaistoimintaa

Keräämissäni Elokapinan toimintaan osallistuneiden haastatteluissa toistuu tietty kertomus siitä, kuinka toimintaan on päädytty mukaan. Monella oli kokemusta poliittisesta vaikuttamisesta tai järjestötoiminnasta, joka ei kuitenkaan ollut vastannut heidän toiveitaan – pikemminkin aiheuttanut pettymystä.

Haastateltavat pitivät kansalaistottelemattomuutta ja ilmastoaktivismia perusteltuina kiihtyvän ilmastokriisin ja ilmastotoimien kiireellisyyden vuoksi. Monet olivat jo viilanneet arkensa mahdollisimman vähähiilisiksi: pohtineet kulutustottumuksiaan ja muuttaneet esimerkiksi ruokavalionsa vegaaniseksi. Muutoksista huolimatta tunne siitä, että jotain enemmän, jotain vaikuttavampaa ja jotain näkyvämpää tulisi tehdä, oli säilynyt. Haastateltavat tunsivat, etteivät myöskään poliitikot olleet vastanneet tähän tarpeeseen. Elokapinassa toimiminen koettiin tarvittavan ”järeäksi” kansalaistoiminnaksi. Moni kertoi kokevansa, että heillä oli vastuu esimerkiksi tulevia sukupolvia kohtaan. Lisäksi Elokapina tarjosi vapauden toteuttaa aktivismia luovasti. Esimerkiksi monet mielenosoitukset sisältävät performatiivisia ja taiteellisia elementtejä. 

Toisaalta toimintaan osallistumiseen ja alttiiksi asettumiseen liittyi kielteisiä tunteita ja ajatuksia. Moni mietti, kehtaako tai uskaltaako osallistua julkiseen tempaukseen tai osaako perustella toimintaa tai tavoitteita kritiikin esittäjille. Haastateltavat kertoivat myös väsymyksen kokemuksista. Opiskelu- tai työelämän yhdistäminen aktivismiin ei ole aina helppoa, ja etenkin pienemmässä ryhmässä vastuu toiminnan pyörittämisestä voi kasautua. 

Haastateltavat kuitenkin totesivat, että Elokapinassa ihmisten jaksamiseen kiinnitetään huomiota. Korona-ajan alussa he olivat järjestäneet sisäistä tukea: yhteistä liikuntaa tai kirjoitustyöpajoja sekä ulkoista tukea, esimerkiksi kaupassakäyntiapua. Ryhmän kokouksissa kiinnitettiin huomiota turvallisen tilan periaatteisiin ja tapaamisten jouhevaan etenemiseen. Haastateltavat korostivat, että milloin vain oli mahdollista sanoa, jos aikaa tai voimavaroja osallistumiseen ei ollut. Lisäksi yhteisö tarjosi paikan keskustella ilmastokriisin herättämistä tunteista ja purkaa nuo tunteet toimintaan. Elokapinan toimintatapaa kuvattiinkin uudistavaksi kulttuuriksi1, jossa huolenpito itsestä, muista ihmisistä ja planeetasta on toiminnan keskiössä. 

Yhteisön tuki auttaa ilmastohuoleen

Ilmastoaktivismi ja itsensä alttiiksi asettaminen ei läheskään aina ole helppoa tai mukavaa. Kasvavan ilmastohuolen ja ilmastotoimien edistymisen hitauden edessä haastateltavat eivät kuitenkaan nähneet muuta vaihtoehtoa. Alttiiksi asettumista myös helpotti yhteisön tuki.

Vaikka meistä kaikista ei ole aktivisteiksi, ilmaston muuttuessa meidän itse kunkin on asetuttava alttiiksi erilaisille tunteille, kuten epätietoisuudelle: kuinka ilmastokriisi etenee – miten meidän käy? Näiden tunteiden kanssa eläminen voi olla helpompaa, jos Elokapinan tapaan kiinnitämme huomiota toimintaan, itsestä ja toisista huolehtimiseen sekä yhteyden luomiseen muihin2. Tähän erilaiset liikkeet, järjestöt ja muut yhteisöt tarjoavat hyvän alustan. 

  1. Westwell, Emily & Bunting, Josh (2020). The regenerative culture of Extinction Rebellion: self-care, people care, planet care. Environmental Politics 29:3, 546-551, https://doi.org/10.1080/09644016.2020.1747136
  2. Verlie, Blanche (2019). Bearing worlds: learning to live-with climate change. Environmental Education Research 25:5, 751-766. https://doi.org/10.1080/13504622.2019.1637823

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *