Julkaistu: 8.2.2023
Kirjoittaja: Mira Hulkkonen
Vuoden 2022 syksy kului Suomessa poikkeuksellisessa lämmössä. Esimerkiksi marraskuussa uutisoitiin kaikkien aikojen lämpötilaennätyksistä monilla paikkakunnilla. Viime vuoden aikana ehdittiin nähdä useita muitakin ilmastoennätyksiä, joita ei ole syytä juhlistaa. Monissa Euroopan ja Aasian kaupungeissa koettiin ennätyksellisen tukalia helteitä ja tuhoa jälkeensä jättäneitä tulvia. Energiakriisin keskellä olevassa Euroopassa lämmin talvi on puolestaan otettu vastaan ristiriitaisin tuntein.
Liittyvätkö kokemamme sääolosuhteet ilmastonmuutokseen? Kysymys askarruttaa yhtä lailla yksilöitä kuin eriasteisia oikeusistuimia, joissa käsitellään päästöihin ja niiden seurauksiin liittyviä tapauksia. Vielä kymmenen vuotta sitten ilmastotutkijat olisivat olleet vastahakoisia vastaamaan, sillä menetelmiä yksittäisen ilmiön linkittämiseksi ilmastonmuutokseen ei ollut kehitetty. Nuori tieteenala ilmastoatribuutiotiede on kuitenkin noussut täyttämään nopeasti kasvaneen tiedontarpeen.
Miksi ilmastoatribuutiotiedettä tarvitaan?
Sää on eri asia kuin ilmasto, mutta ilmaston muuttuminen vaikuttaa säähän ja erityisesti sen ääri-ilmiöihin. Lisääntyvä kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä estää koko ajan tehokkaammin lämpöä karkaamasta avaruuteen, mikä tarkoittaa, että energian määrä niin ilmassa kuin merissä kasvaa. Enemmän energiaa tarkoittaa raivokkaampia sääilmiöitä.
Jotta pystymme tulkitsemaan ympäröivää maailmaa, on meidän kyettävä muodostamaan yhteyksiä havaitsemiemme asioiden ja niihin vaikuttavien tekijöiden välille. Voimme esimerkiksi perustella ilmastotoimien tärkeyttä aidosti tietoon pohjautuen vain, jos meillä on ymmärrys siitä, miten ilmasto vaikuttaa elinolosuhteisiimme.
Ilmastonmuutoksen yhteydessä puhutaan usein globaalilämpötilasta ja sen keskiarvon nousun rajoittamisesta 1,5 asteeseen. Kukaan ihminen ei kuitenkaan elä globaalissa keskilämpötilassa, eikä 1,5 asteen vaihtelua lämpömittarin lukemassa juuri edes huomaa. Vaikka isossa mittakaavassa globaalilämpötila ja sen muutokset ovat tärkeä seurattava suure, on ilmastonmuutosymmärryksen kannalta oleellista tietää, kuinka ilmastonmuutos jo nyt ja tulevaisuudessa näkyy paikallisesti kokemissamme olosuhteissa.
Ilmastoatribuutiotiede osoittaa ihmisen vaikutuksen havaittuihin sääilmiöihin
Ilmastoatribuutiotieteessä ilmastonmuutosta ei pyritä osoittamaan tapahtumien aiheuttajaksi, vaan tarkoitus on tuoda esiin, kuinka paljon todennäköisempi ja voimakkaampi havaittu ilmiö oli päästöjemme takia muuttuneen ilmaston myötä. Kansalaisen ilmastoymmärryksen kannalta on oleellista, että tieto saadaan silloin, kun helleaallon tai tulvan kaltainen ilmiö on ajankohtainen. Tästä syystä kansainvälisen tutkijayhteistyön voimin tuotetaan lähes reaaliaikaisia analyysejä sään ääri-ilmiöistä välittömästi niiden tapahduttua. Tutkijat määrittävät todennäköisyyden sille, että havaitun kaltainen ilmiö esiintyy nykyilmastossa, ja vertaavat sitä todennäköisyyteen, jolla ilmiö olisi esiintynyt maailmassa, jonka ilmakehän ominaisuuksiin ihminen ei olisi vaikuttanut.
Käytännössä ilmastoatribuutiotiede voi esimerkiksi kertoa, että havaitun rankkasateen esiintymistodennäköisyys alueen historiallisen ilmaston valossa olisi ollut yksi viidestäsadasta, mutta hiilipäästöjen aiheuttama ilmastonmuutos on kasvattanut todennäköisyyden kymmenkertaiseksi. Samalla ilmaston lämpeneminen on myös lisännyt rankkasateiden vesimäärää viidenneksellä. Jos rankkasade johti vahinkoja aiheuttaneeseen tulvaan, voi ilmastoatribuutiotiede siis antaa numeerisen arvion sille, kuinka suuri osa vahingoista voitaisiin laittaa historiallisten ilmastopäästöjen syyksi.
Ilmastonmuutokseen linkitettävät ympäristöongelmat jäävät paitsioon Euroopan komissiossa
Kuten järviveden pilaantumiselle tehtaan vesistöpäästöjen takia, myös ilmastonmuutoksen voimistamalle äärisäälle voidaan osoittaa ihmistoimintaan kytkeytyvä syy. Tiina Paloniityn tekemät tapaustutkimukset Euroopan komission päätöksistä kuitenkin viittaavat, että ilmastonmuutokseen ja sitä aiheuttaviin päästöihin linkitettävissä olevia tapahtumia ei ole tarkasteltu samoin kuin muita ympäristöongelmia. Syiden linkitys on jäänyt puutteelliseksi, eikä tapauksiin liittyvää tietoa ole aina välitetty pyytäjille. Komissio on perustellut päätöksiään esimerkiksi sillä, ettei ihmisten ole mahdollista tulkita jonkin toiminnan ilmastovaikutuksia oikein, jos tapausta koskevat dokumentit sisältävät tietoa vain toiminnan yksikköpäästöistä tai niin kutsutusta hiilidioksiditehokkuudesta.
Vuonna 1998 solmittu kansainvälinen Århusin sopimus takaa sen allekirjoittaneiden valtioiden kansalaisille oikeuden osallistua päätöksentekoon ja saada tietoa omaa elinympäristöään koskevista asioista, kuten päästöistä ja niiden seurauksista. Sopimus määrittelee seuraavasti:
“The public must have access to information enabling it to ascertain whether the emissions were correctly assessed and must be given the opportunity reasonably to understand how the environment could be affected by those emissions.”
Sopimuksen valossa kansalaisille kuuluisi siis myös oikeus tietää elinympäristössään koettujen sään ääri-ilmiöiden syistä, mikäli ne liittyvät päästöihin. Ilmastopäästöt ovat toki luonteeltaan erilaisia kuin lyhytikäiset ilmansaasteet ja paikallista harmia aiheuttavat piipunpääpäästöt, mutta globaalien ilmastopäästöjen linkitys paikallisesti koettuihin seurauksiin olisi nykyään mahdollista tehdä ilmastoatribuutiotieteen keinoin. Tiedon hyödyntäminen kuitenkin vaatii muutosta tapoihin tulkita ympäristöpäästöihin liittyviä määrittelyjä.
Ilmastoatribuution edellytyksiä on parannettava ja tuloksia hyödynnettävä päätöksenteossa
Yksittäisten paikallisten tapausten linkittäminen ilmastonmuutokseen on tärkeää. Kun tapauksia kertyy säännöllisesti ja eri puolilta maailmaa, voi se kasvattaa sekä ihmisten ymmärrystä ilmastonmuutoksesta seurauksineen että painetta päästövähennyksiin. Samalla ilmastopäästöjen oikeudellinen tulkinta voi kehittyä suuntaan, jossa myös aiempaa tuhovoimaisemmille äärisäille osoitetaan syitä ja vastuunkantajia.
Ilman historiallista mittausaineistoa, jonka avulla luotettava kuva alueen ilmastosta luodaan, ei ilmastoatribuutioanalyysejä voida tehdä. Tämä muodostaa globaalin oikeudenmukaisuus-näkökulman. Erityisesti Etelä-Amerikan ja Afrikan maissa mittausverkosto on puutteellinen, mittauspaikkoja on harvassa ja pitkät aikasarjat joko puuttuvat tai ovat katkonaisia.
Toinen oikeudenmukaisuusnäkökulma liittyy siihen, mistä äärisäiden seurausten katastrofaalisuus muodostuu. Meteorologiset tekijät synnyttävät äärisään, mutta sen vaikutukset riippuvat siitä, kuinka paljon ihmisiä ja omaisuutta sijaitsee vaaravyöhykkeellä ja kuinka haavoittuvaisia ihmiset alueella ovat. Usein ihmisten haavoittuvuus korreloi käänteisesti heidän hiilijalanjälkensä kanssa: päästöt siis tuotetaan toisaalla kuin missä niiden seurauksista pahiten kärsitään.
Aiempaa pahemmat seuraukset eivät aina johdu siitä, että äärisää itsessään olisi voimistunut, vaan kyse voi olla myös altistuneiden ihmisten määrän tai haavoittuvuuden kasvusta. On päättäjien vastuulla hyödyntää tuleviin äärisäihin ja niiden ilmastoatribuutioon liittyvää tietoa siten, että esimerkiksi uusia asuinalueita ei rakenneta alueille, joilla ilmastonmuutoksen odotetaan merkittävästi kasvattavan vaikkapa maastopalojen tai tulvien riskiä.
Käänteentekevää tiedon soveltamista
Oli kyseessä sitten vähittäiset muutokset ympäristössä tai dramaattiset äärisään ilmentymät, niiden yhteys ilmastonmuutokseen ja sitä aiheuttaviin päästöihin voidaan määrittää numeerisesti.
Mitä numerot sitten kertovat alussa mainituista syksyn lämpöennätyksistä Suomessa? Climate Shift Index -analyysin mukaan viime marraskuun lämpöennätykset olivat erittäin poikkeuksellisia, mutta ilmastonmuutoksen takia viisi kertaa todennäköisempiä verrattuna esiteollisen ajan ilmastoon.
Tulevaisuudessa vastaavaa tietoa tullaan toivottavasti hyödyntämään yhä laajemmin arkisen uutisoinnin, päätöksenteon ja ilmasto-oikeudenkäyntien tukena.
Ilmastotutkijan näkökulmasta ilmastoatribuutio ei niinkään synnytä uutta tietoa, vaan kyse on ennemminkin tiedon uudenlaisesta soveltamisesta ja hyödyntämisestä. Kun konkreettisesti koetuille ilmiöille ja niiden aiheuttamille vahingoille osoitetaan merkittäväksi syyksi ilmastonmuutos ja vastuu jaetaan tieteen keinoin päästöjen tuottajille, ollaan käänteentekevän tiedon soveltamisen äärellä.
Mira Hulkkonen on filosofian tohtori ilmakehätieteen alalta ja tiedeviestinnän maisteri. Hän työskentelee tutkijana Ilmatieteen laitoksella. 2035Legitimacy-projektissa (WP5) Mira tarkastelee ilmastotoimien moniulotteisia seurauksia, sekä ilmastoskenaarioihin liittyvän viestinnän vaikutuksia ihmisten käsityksiin ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudesta.
mira.hulkkonen@fmi.fi
@Climamira
Tekstissä käytetyt lähteet:
Paloniitty, T. (2022, käsikirjoitus): Climate Change, Access to Information and the Commission’s Confirmatory Review Decisions: Discrepancies Mounting Up.
Climate Central, Climate Shift Index ™: https://www.climatecentral.org/tools/climate-shift-index